Suomi English Tulosta tämä sivu

Tyylisuunta ja historia

Shorinji-ryu Renshinkan Karatedo

Tyylisuunta perustettiin vuonna 1955. Tyylisuunnan perusti Soke Isamu Tamotsu 10. dan Hanshi. Hän syntyi 29.11.1919 ja kuoli 31.5.2000. Isamu Tamotsu aloitti judon harrastuksen nuorena ja saavutti siinä 3. dan vyöarvon. Hänen opettajanaan toimi tuolloin Tadao Nakahara. Poika-vuosinaan Isamu Tamotsu joutui tappeluihin ja huomasi varsin nopeasti, että judolla pärjää mies miestä vastaan, mutta jos vastustajia on useampia niin lopputulos ei enää olekaan välttämättä voittoisa.

13 vuotiaana hän aloitti harjoittelemaan Taiwanin Kempoa Roshi Shin johdolla. Isamu Tamotsu kierteli jo nuoresta pojasta eri paikoissa, koska hän jäi isättömäksi hyvin pienenä: hänen isänsä hukkui kovassa myrskyssä. Hänen äitinsä oli elätettävä kaksi pientä poikaa kutojan ammatilla ja se oli syy useisiin muuttoihin. Tämä oli myös osasyy siihen, että hän sai vaikutteita monista eri budolajeista.

2. maailmansodan aikana hän oli kaksi vuotta pioneerina Kiinan mantsuuriassa. Tuona aikana hän sai vaikutteita Kiinalaisesta Kemposta, jossa hänen opettajanaan toimi O Shi Hei.

Sodan jälkeen Isamu Tamotsu palasi Kagoshimaan, jossa hän harjoitteli Daito ryu ja Hakko ryu jujutsua sekä kenjutsua. 50-luvun alkupuolella hän sai idean perustaa karatetyylisuunnan. Isamu Tamotsu halusi tyylisuuntaansa Katat, joilla olisi mahdollisimman pitkä historia ja perinne. Tämän vuoksi hän matkusti Okinawan saarelle harjoittelemaan Zenroy Shimabukuron luokse, joka oli kuuluisan karatemestarin, Kyan Chotokun, oppilas. Isamu Tamotsu oppi tyylin katat Zenroy Shimabukurolta sekä Joyen Nagazatolta. Joyen Nagazato on ainoa elossa oleva mestari Kyan Chotokun oppilas. Hän opettaa, 92 vuoden iästä huolimatta (2005), edelleen karatea dojollaan, Okinawalla.

Aloitettuaan tyylisuunnan opettamisen Kagoshimassa Isamu Tamotsulla oli 5 oppilasta. Hänen poikansa Iwao Tamotsu muisteli, että aina harjoitusten jälkeen perhe kiersi tiskaamassa ravintoloissa, että saivat ruokaan rahaa. Isamu Tamotsun maine karateopettajana levisi nopeasti ympäri Japania ja hän sai paljon jäseniä myös muista tyylisuunnista. Isamu Tamotsu oli ensimmäinen karateopettaja, jonka Kiinan opetusministeriö kutsui opetus- ja näytösmatkalle Kiinaan.

Shorinji-ryu Renshinkan harrastajia löytyy tätä nykyä mm: Yhdysvalloista, Filippiineiltä, Kiinasta, Taiwanista, Intiasta, Panamasta, Dominikaanisesta tasavallasta, Puerto Ricosta, Costa Ricasta, Mexicosta, Brasiliasta, Ruotsista, Iso-Britanniasta Venäjältä, Japanista ja Suomesta.

Soke Isamu Tamotsun kuollessa 31.5.2000, pelkästään Japanissa oli 1000 dojoa ja 350 000 oppilasta. Tyylisuunnan nykyinen pääopettaja ja perijä on Soke Iwao Tamotsu 10 dan Hanshi. Hän on syntynyt 6.11.1948. Hän aloitti karaten harjoittelun 3 vuotiaana ja oli isänsä oppilaana aina tämän kuolemaan saakka. Hän vastaa jokaisen jäsenmaan opetuksesta ja kiertää niissä säännöllisesti opettamassa karatea. Shorinji-ryu Renshinkan harrastajia on tällä hetkellä maailman laajuisesti n. 500 000.

Karate on ollut Soke Iwao Tamotsulle elämäntapa. Jo lapsesta asti hän on niin sanotun ”perhetyylin” päämies. Miltei kaikki karatetyylit ovat olleet perhetyylejä, mutta vuosien saatossa valta on siirtynyt mestareiden lähioppilaille useinmiten perillisten puuttumisen vuoksi. Yleensä jatkaja on perheen vanhin poika.